Rakkaus, pikkulapsiaika ja parisuhde

Tuore vanhemmuus ja parisuhde ovat väistämättä yhdistelmä, johon liittyy muutoksia. Kuinka varmistaa, etteivät puolisot eksy toisistaan pikkulapsiarjen melskeissä – tai pitäisikö suhteeseen kohdistuvia odotuksia pikemminkin madaltaa lapsen ensimmäisen elinvuoden ajaksi? Juttelimme psykologi Tova Winbladhin kanssa rakkaudesta, haluista ja seksistä synnytyksen jälkeen. Lisäksi kysyimme, mitä tehdä, jos parisuhde kriisiytyy lapsen ollessa pieni.

Mitkä asiat ovat mielestäsi erityisen tärkeitä parisuhteen elossa pysymisen kannalta?

Rakkaussuhteisiin ja niiden kehitykseen vaikuttaa valtava määrä erilaisia tekijöitä. Osaan niistä voi itse vaikuttaa, osaa ei voi hallita lainkaan. Se, mitkä osatekijät ovat tärkeimpiä parisuhteen hyvinvoinnin kannalta, vaihtelee suhteessa olevien yksilöiden ja heidän tarpeidensa ja toimintansa mukaan. Toisille keskeistä on kommunikaatio, ja osapuolilla on tarve tuntea yhteenkuuluvuutta ja kokea ymmärtävänsä toisiaan. Toisille tärkeimpiä voivat olla seksi ja fyysinen läheisyys. Joskus taas osapuolilla on oltava mahdollisuus viettää tahollaan omaa aikaa, jotta rakkaussuhde voisi kukoistaa.

Kaikkien näiden eroavaisuuksien vuoksi hyvin olennainen osa suhdetta on opetella yhdessä tuntemaan kunkin osapuolen toiveet, tarpeet ja odotukset. Mitä juuri sinä ja minä tarvitsemme, jotta voisimme suhteessa hyvin? Mikä on meille tärkeintä ja mikä vähemmän tärkeää? Millaista haluamme rakkauselämämme olevan, millaista emme?

Antamalla silloin tällöin aikaa ja tilaa tällaisille keskusteluille voi parantaa edellytyksiä molempien kannalta antoisalle ja tyydyttävälle parisuhteelle, ja samalla myös sille, että suhde kestää aikaa. Pikkulapsiaikana sekä arjessa että pään sisällä tapahtuu usein paljon, ja tämän seurauksena rakkaussuhde voi vähitellen muuttua. Jos tästä ei puhuta, väärinymmärrysten ja pettymysten riski on olemassa. Yleensä on hyvä idea panostaa tavallista enemmän siihen, että kertoo kumppanille, mitä tunteita ja ajatuksia itsellä kulloinkin on parisuhteesta ja miten omat tarpeet ja toiveet ovat kenties muuttuneet. Sekä kuunnella rauhassa toisen tunteita ja ajatuksia parisuhteesta.

Mikä neuvoksi, jos tuntuu, että puoliso vain ärsyttää?

Pikkulapsiaika on ehdottomasti aikaa, jolloin kumppani – ja kaikki mitä hän on ja tekee – ärsyttää tavallista helpommin. Tässä ei oikeastaan ole mitään outoa: kun lapsi on pieni, vanhemman jaksaminen, voimat, ymmärrys, empatia ja hoiva suuntautuvat enimmäkseen häneen, eikä niitä juurikaan riitä kumppanille. Siksi on helppo juuttua noidankehään, jossa ärtymys ja nalkutus kasautuvat ja puolisoiden rakastava vuorovaikutus häviää lähes kokonaan. Näin käy lähes kaikille jossain vaiheessa pikkulapsiaikaa.

Jos ärtymys on tilapäistä, riittävä ratkaisu voi olla kertoa toiselle, mistä on niin ärtynyt. ”Olen tänään niin väsynyt ja uupunut, anteeksi jos olen tyly ja töykeä, se ei oikeastaan liity mitenkään sinuun” – tämä voi riittää parantamaan tunnelmaa hieman, eikä puolisosta ehkä tunnu aivan niin pahalta. Meillä ihmisillä on tapana ymmärtää toisen huonotuulisuutta melko pitkälle, kunhan saamme kuulla, ettei tämän tarkoituksena ollut loukata ja ettei siinä ollut mitään henkilökohtaista. Parhaassa tapauksessa kumppani saattaa antaa tällaisen selityksen jälkeen tukea ilmaisevan halauksen tai ottaa lapsen hetkeksi hoitoonsa, jotta väsynyt voi levätä hieman.

Jos kuitenkin ärtymys jatkuu pidempään ja sillä on selvä yhteys puolison käytökseen, on ehkä nähtävä hieman enemmän vaivaa, jotta ikävän ja hajottavan vuorovaikutuksen kierre parisuhteessa saadaan käännettyä. Joskus ärtymys voi liittyä siihen, että kokee jonkin asian epäreiluksi tai kokee, että kumppani on loukannut tai antaa liian vähän huolenpitoa tai rakkautta. On tärkeää yrittää viestiä, mikä oikeastaan ärsyttää. Täytyy uskaltaa olla haavoittuvainen ja kertoa, mikä tekee olon surulliseksi tai turvattomaksi. Puolison, joka saa osakseen pelkkää nalkutusta ja ärtynyttä piikittelyä, on usein täysin mahdoton päätellä, mistä ärtymys kumpuaa. Siksi eteenpäin pääseminen edellyttää rehellistä ja avointa keskustelua. Eikä keskustelua pidä käydä tilanteen ollessa päällä vaan kaikessa rauhassa sitten, kun on aikaa ja voimia keskittyä parisuhteeseen.

Mitä tehdä, jos puoliso tulkitsee kaikki kommentit arvosteluksi?

Jos yksi puoliso kokee kaikki toisen sanomiset kriittisinä ja hyökkäävinä, siinä on yleensä enemmän perää kuin hyvää tarkoittavien, väärin ymmärrettyjen kommenttien lausuja ehkä itse uskoo. Ehkä kommentti ei sellaisenaan ollutkaan arvosteleva, mutta sen pohjavire voi silti olla kriittinen ja mukana voi olla kyseenalaistavia tai vähätteleviä sävyjä, vaikka omia sanojaan ei itse mieltäisi niin. Kenties kumppani myös tuntee jollain osa-alueella olonsa epävarmaksi; epävarmuus nimittäin tekee erityisen herkäksi kyseenalaistamiselle.

Yksi tapa käsitellä vuorovaikutuksen epätasapainoa suhteen osapuolten välillä on yrittää koota kriittisiltä ja kyseenalaistavilta tuntuvia kysymyksenasetteluja purettavaksi myöhemmin, rauhassa arjen vilskeeltä ja jaloissa pyöriviltä lapsilta. Vanhemmuus on tarpeeksi haastavaa itsessään, ja jos vanhempia on kaksi, kumpikin tarvitsee toisen tukea jaksaakseen ja luottaakseen itseensä vanhempana. Samalla on tietysti voitava puhua kumppanin kanssa asioista, joihin ei itse ole tyytyväinen. Tämä on kuitenkin parasta tehdä tilanteessa, jossa molemmat voivat keskittyä toisiinsa ja ovat asennoituneet keskustelemaan suhteesta.

Jos yhteistyö ei arjessa onnistu lainkaan ilman että toinen kommentoi ja toinen kokee tulevansa arvostelluksi, on yleensä viisainta jakaa tehtävät sen sijaan, että kaikessa yritettäisiin tehdä yhteistyötä. Tällöin hajottavaa vuorovaikutusta on helpompi purkaa.

Miten vanhempien välistä tasa-arvoa voi parantaa?

Monet pariskunnat pyrkivät tasa-arvoon suhteessa, mutta voi olla hyvä pohtia yhdessä, mitä tasa-arvolla tarkoitetaan. Joidenkin mielestä tärkeintä on jakaa kotiaskareet tasan, kun taas toisille tärkeintä on, että molemmilla on samankaltaiset vanhemmuusroolit suhteessa lapseen. Osa pariskunnista haluaa jakaa perhearjen pakolliset tehtävät eri vastuualueisiin, osa kantaa mieluummin yhdessä vastuun kaikista osa-alueista. Siinä missä yhdelle perheelle toimii esimerkiksi vaipanvaihtojen vuorottelu ja vanhempainvapaan jakaminen, toisen perheen arki pyöriikin parhaiten niin, että se rakennetaan ja suunnitellaan puolisojen erilaisten kiinnostuskohteiden ja persoonien pohjalta. Yhteiselon tapoja on erilaisia, eikä mikään niistä ole oikea tai väärä! Jos halutaan tasa-arvoista elämää, pakollinen ensimmäinen askel on määritellä, mitä tasa-arvo tarkoittaa juuri meille ja mitkä ovat ne yhteiset tavoitteet, joihin haluamme pyrkiä.

Yleinen ongelma perheissä on, että vanhempien roolit muuttuvat yhä selkeämmiksi ja eriytyvät yhä enemmän. Lopulta jompikumpi ei enää viihdykään omassa roolissaan ja kokee, että oma rooli on vaativampi ja työläämpi kuin toisen. Silloin suhde ei enää ole tasa-arvoinen, ja on tärkeää ottaa asia puheeksi. Muutoin seurauksena voi olla paitsi tyytymättömyyttä, myös suurempaa vastuuta työläistä osa-alueista kantavan vanhemman uupumista ja pahoinvointia. Juuri rooleista puhuminen voi olla yksi tapa tuoda selkeämmin esille asioita, joissa tilanne on muuttunut epäreiluksi. ”En viihdy omassa roolissani tässä perheessä, koska siihen kuuluu aivan liian vaativia työtehtäviä ja aivan liian vähän lepoa ja omaa aikaa. Meidän täytyy neuvotella roolimme uusiksi, jotta ne olisivat enemmän samankaltaisia.”

Entä jos elämä on jatkuvaa riitelyä – miten siitä päästään eteenpäin?

Jos suhde on pelkkää riitelyä ja tuottaa pikemminkin huolta ja murhetta kuin energiaa ja rakkautta, voi olla hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen. Hän auttaa selvittämään, mistä on tullut niin vaikeaa ja miksi. Tämä auttaja voi olla perheneuvoja, psykologi tai muu ammattilainen, joka on tottunut antamaan pariskunnille keskusteluapua. Usein latautuneista aiheista on paljon helpompi puhua, kun keskustelussa on mukana kolmas osapuoli.

Vahingoittaako vanhempien riitelyn näkeminen lasta?

On erittäin vaikea sanoa, mikä vaikuttaa lapsiin pitkällä aikavälillä, koska lapset ovat niin erilaisia sen suhteen, miten herkkiä tai vaikutuksille alttiita he ovat. Suurimmalle osalle lapsista on kuitenkin ehdottomasti hyvin epämiellyttävää, kun vanhemmat riitelevät ja puhuvat toisilleen vihaisesti. Usein lapset hätääntyvät siitä kovasti, koska he ovat niin riippuvaisia vanhemmistaan ja juuri vanhempien tulisi tarjota heille turvaa. Satunnainen epäsopu kuuluu kuitenkin elämään, eikä lapselle ole haitallista, jos hän toisinaan näkee, että vanhemmat ovat eripuraisia tai ilmapiiri on jännittynyt. Erityisen ikäväksi riitely muuttuu lapselle siinä vaiheessa, jos vanhemmat alkavat huutaa, solvata toisiaan tai käyttäytyä aggressiivisesti. Jos tilanne kuitenkin kärjistyy tällaiseksi, on tärkeää tarjota lapselle jälkeenpäin hoivaa ja aikaa tapahtuneesta puhumiseen sekä lohduttaa lasta, jotta hän tuntee olonsa jälleen turvalliseksi.

Mitä voi tehdä, jos toinen on menettänyt kiinnostuksen seksiin tai seksistä ylipäätään on tullut liian latautunut aihe?

Seksielämä on asia, johon lasten saaminen usein vaikuttaa. Suurin syy on, että seksin harrastamiseen käytettävissä oleva aika vähenee huomattavasti – ja koska me ihmiset emme ole robotteja emmekä siis voi sytyttää tai sammuttaa halua nappia painamalla, on myös entistä vähemmän hetkiä, joissa halu ja tilaisuus seksiin kohtaisivat. Toinen syy seksielämän muutoksiin on, että raskaus, synnytys ja pikkulapsiaika muuttavat kehoa ja psyykettä eri tavoin. Tämä voi vaikuttaa sekä seksuaaliseen halukkuuteen että seksin harrastamiseen käytännössä.

Seksuaalinen epätasapaino eli se, että toinen haluaa enemmän seksiä kuin toinen, on parisuhteessa hyvin yleistä. Onnettomaan tilanteeseen päädytään usein niin, että halukkaampi tuntee olonsa torjutuksi ja pahoittaa mielensä, kun haluttomampi tuntee olonsa painostetuksi ja stressaantuu. Enemmän seksiä haluava pyrkii eri tavoin edistämään seksin harrastamista saadakseen tuntea itsensä puoleensavetäväksi ja halutuksi. Vähemmän seksiä haluava puolestaan yrittää eri tavoin vältellä vaatimuksia seksistä saadakseen rentoutua ja kokea kunnioitusta. On vain ajan kysymys, milloin tilanteesta syntyy väärinkäsityksiä ja valtavasti negatiivisia tunteita, jotka puolestaan vaikuttavat suhteeseen.

Jotta tästä päästäisiin eteenpäin, on ennen kaikkea puhuttava rehellisesti kunkin osapuolen tavoitteista yhteiselle seksielämälle. Haluavatko molemmat, että se toimisi paremmin? Vai toivoisiko seksistä vähemmän kiinnostunut oikeastaan, että seksielämä laitettaisiin hetkeksi kokonaan tauolle? Tämä on käsiteltävä yhdessä, jotta ei pyrittäisi päinvastaisiin tavoitteisiin. Jos molemmat osapuolet todella haluavat parantaa seksielämää, tämä on hyvä syy ottaa uteliaasti selvää toisen tunteista ja epäilyksistä seksiä kohtaan. Vähemmän seksiä haluavan on saatava määritellä olosuhteet, jotka hän tarvitsee voidakseen tuntea itsensä halukkaammaksi. Enemmän seksiä haluavan on puolestaan saatava määritellä, millaista emotionaalista vahvistusta hän tarvitsee, jotta hänestä ei tuntuisi niin pahalta, kun kumppani ei halua seksiä.

Olisiko sinulla vielä vinkkejä parisuhteen ja vanhemmuuden yhdistämiseen niin, että rakkaus pysyy elossa?

Olen puhunut paljon kommunikaatiosta ja siitä, miten keskinäistä läheisyyttä voi yrittää kehittää, kun suhde muuttuu. Se on rakastavan parisuhteen perusta! Tässä vielä muutamia muita vinkkejä, jotka voivat olla tärkeitä ja joiden vaikutusta rakkauteen voi testata:

• Olkaa toisianne kohtaan mahdollisimman anteliaita; se kannattaa ajan mittaan! Hoida tiskit väsyneen kumppanisi puolesta, kannusta häntä lähtemään kavereiden kutsusta kaupungille, tarjoa hänelle mahdollisuus mennä illaksi treenaamaan tai lukea pari tuntia kirjaa keskellä sunnuntai-iltapäivää. Anteliaisuus tarttuu ja luo lämmintä ilmapiiriä parisuhteeseen!
   
• Älä oleta, että kumppanisi osaa lukea ajatuksia! Kerro omista tunteistasi ja ajatuksistasi. Jos puhuminen on liian vaikeaa, voit ehkä kirjoittaa tekstiviestin tai kirjeen.
   
• Varatkaa kahdenkeskistä aikaa! Joskus läheisyyden tunteen palauttamiseen voi riittää treffi-ilta kotona lasten mentyä nukkumaan tai kävely metsässä ilman lapsia.
   
• Muista, ettei yksi ihminen pysty täyttämään kaikkia toisen tarpeita. Käänny myös ystävien, sukulaisten tai ammattilaisen puoleen ja yritä pitää yllä monia erilaisia ihmissuhteita. Näin itsetunto vahvistuu ja edellytykset saada tyydytystä rakkaussuhteesta paranevat.
   
• Kun jokin suhteessa tökkii – kokeilkaa viettää enemmän aikaa erillään! Joskus viikonloppu erillään tekee ihmeitä, tai vaikkapa muutaman kuukauden jakso, jolloin kumpikin viettää enemmän aikaa omalla tahollaan ja keskittyy itseensä ja omiin tarpeisiinsa enemmän kuin parisuhteeseen.
   
• Arjen romantiikka voi olla tehokas tunnelman virittäjä. Kokeilkaa, miten se vaikuttaa! Herttainen viesti, erityisen pitkä katse, kumppanin lempimakeisten tuominen kaupasta. Intohimoinen suudelma perheen arkiaskareiden keskellä tai puolison yllättäminen siivotulla kodilla tai noutoruoalla, kun tällä on ollut stressaava työpäivä. Kumppanin pienet huomionosoitukset kuuluvat monien mielestä kaikkein romanttisimpiin eleisiin!

Mistä tietää, että on aika muuttaa erilleen tai erota?

Kyllä sen tietää! Lähes kaikkia eroja edeltää päätyminen tilanteeseen, jossa suhteeseen ei vain enää voi jäädä, ja kun lähtemistä on alkanut harkita tosissaan, se yleensä lopulta toteutuu. Useimmiten ihminen tietää sydämessään, jos suhteessa ei ole hyvä olla. Eron tiellä ovatkin yleensä muut käytännön seikat eivätkä tunteet.

Eroon päättyvät suhteet eivät ole mitenkään epäonnistuneita, vaan niillä on yhtä paljon arvoa kuin suhteilla, jotka jatkuvat. Moni asia voi johtaa eroon, eikä eroaminen ole mitään kuiluun syöksymistä vaan tapa jatkaa elämää ja muuttaa suuntaa. Jos pariskunnalla on yhteisiä lapsia, vanhemmuussuhde säilyy aina. Monille se voi olla jatkossakin tärkeä ja arvokas, vaikka rakkaussuhde onkin päättynyt.