Kiintymyssuhdeteoria ja lapsen turvallisuuden tunne

Kiintymys on hengissä selviytymisen edellytys

Syntyvä lapsi ei selviä omillaan. Vastasyntynyt on täysin riippuvainen aikuisen hoivasta ja halusta huolehtia hänestä. Tunteakseen olonsa turvalliseksi vauva tarvitsee läheisyyttä, rakkautta ja jonkun, joka huolehtii hänen perustarpeistaan, joita ovat uni, ruoka ja lämpö. Vauva tekee syntymästä alkaen kaikkensa herättääkseen vanhemman hoivavietin. Tämä on yksinkertaisesti selviytymisvaiston sanelemaa. Jos lapsi kokee olevansa vaarassa tai tuntee olonsa hylätyksi, hän hakee välittömästi läheisyyttä ja suojaa. Lapsi varmistaa esimerkiksi itkemällä tai huutamalla, että hänen viestinsä havaitaan ja niihin reagoidaan. Tämä rakentaa kiintymyssuhdetta vauvan ja tätä hoivaavan ihmisen välillä.

Keneen lapsi voi kiintyä?

Sukupuolella tai biologisella sukulaisuussuhteella ei ole mitään merkitystä sen kannalta, keneen lapsi voi kiintyä. Lapsen kiintymyksen kohteita voi olla myös useita – esimerkiksi vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset ja päiväkodin henkilökunta – mutta ei kuitenkaan liian monta. Kiintymyssuhde rakentuu, kun lapsi ja hänen hoivaajansa viettävät paljon aikaa yhdessä. Siksi kiintymyssuhteiden muodostuminen vaikeutuu, jos ihmiset lapsen ympärillä vaihtuvat kovin tiuhaan. Usein on vaikeampaa rakentaa sidettä henkilöön, jota ei tapaa kovin usein. Luonnollisesti suhteet voivat muuttua ajan myötä, ja myös kiintymyksen laatu voi muuttua. Lapset voivat kiintyä eri ihmisiin eri tavoin. Jos esimerkiksi vanhemman vointi on pitkään ollut huono tai hän on ollut poissa, kiintymyssuhteen turvallisuus on voinut häiriintyä. Tämä on täysin luonnollista. Kun vanhempi saa tukea ja apua, suhdetta lapseen ja kiintymystä voidaan vahvistaa.

Turvallinen ja turvaton kiintymyssuhdemalli

Tieteellisissä tutkimuksissa on tunnistettu erilaisia kiintymyssuhdemalleja, joista yleisimpiä ovat turvallinen ja turvaton kiintymyssuhdemalli. Niin kutsuttu turvallinen kiintymyssuhdemalli antaa hieman paremmat eväät myöhempään elämään sekä muiden ihmissuhteiden että oman hyvinvoinnin osalta. Turvallisesti kiinnittynyt lapsi luottaa siihen, että kiintymyksen kohde täyttää hänen tarpeensa. Yleinen arvio on, että noin kaksi kolmasosaa kaikista lapsista kehittää turvallisen kiintymyssuhdemallin. Turvattomasti kiinnittynyt lapsi sen sijaan kokee, että kiintymyskohde on jollakin tapaa huonommin saatavilla. Erilaisten turvattomien kiintymyssuhdemallien kehittymiselle on monia mahdollisia syitä. Merkitystä on paitsi sillä, miten herkkä hoivaaja on lapsen viesteille ja miten helposti hän on saatavilla, myös lapsen omalla persoonalla ja perheen olosuhteilla.
Kiintymyssuhdemallin perusteella ei kuitenkaan voida ennustaa lapsen hyvinvointia ja menestystä myöhemmin elämässä. On olemassa monia muita vielä merkittävämpiä tekijöitä, kuten koulunkäynti, ystävyyssuhteet, traumat, taloudelliset vaikeudet, sattumanvaraiset tapahtumat ja niin edelleen. Yksinkertaistettuna voidaan todeta, että turvallinen kiintymyssuhde on suojaava tekijä ja turvaton kiintymyssuhde riskitekijä, mutta asia on monimutkainen.
Varmuudella tiedetään kuitenkin, että turvallinen kiintymyssuhdemalli on lapselle siinä hetkessä parempi ja levollisempi vaihtoehto: hän voi luottaa saavansa tarvitsemaansa hoivaa ja turvaa, ja hän myös pystyy rauhoittumaan saadessaan niitä. Koska turvallisesti kiinnittynyt lapsi voi ilmaista tarpeitaan selvästi, ne on myös helpompi tyydyttää kuin turvattomasti kiinnittyneen lapsen tarpeet, joita voi joskus olla vaikeampi ymmärtää. Turvallisesti kiinnittyneillä lapsilla on usein vähemmän stressiä, ja he rentoutuvat helpommin.

Kaoottinen eli jäsentymätön kiintymyssuhdemalli

Moni on ehkä kuullutkin käsitteen kaoottinen kiintymyssuhdemalli. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ennustettavaa mallia ei ole, vaan lapsen käytös hänen hakiessaan suojaa ja apua häntä hoivaavalta aikuiselta on ennalta-arvaamatonta ja ristiriitaista. Tämä on usein valtavan raskasta, ja jos lapsi osoittaa jäsentymättömän kiintymyssuhteen merkkejä, koko perhe tarvitsee apua. Tukea ja hoitoa on saatavana esimerkiksi lapsi- ja nuorispsykiatrian tai sosiaalipalvelujen kautta.
Jäsentymättömän kiintymyssuhteen kehittymisen taustalla voi olla erilaisia tekijöitä. Yksi mahdollinen syy on, että lapsi on alkanut pelätä kiintymyshahmoa esimerkiksi kaltoinkohtelun tai väkivallan seurauksena. Toisaalta lapsella voi myös olla jonkinlaisia haasteita, jotka hankaloittavat kiintymyssuhteen rakentumista – aina ei siis voida sanoa, että kaoottinen kiintymyssuhdemalli olisi puutteellisen hoivan tulosta.

Lapsen turvallisuuden tunne

Länsimaiset lastenkasvatuksen asiantuntijat liputtivat pitkään lapsen ”itsenäisyyden” kehittämisen puolesta. Pidettiin tärkeänä, että vauva nukkuisi omassa sängyssään, itkua ja huutoa ei aina niin sanotusti palkittaisi lohdulla, ja lapsi oppisi päiväkodissa mahdollisimman nopeasti leikkimään ryhmässä. Nykyaikaisen kiintymyssuhdeteorian lähtökohta on, että lapsen itsenäisyyden tulee rakentua turvallisen kiintymyksen pohjalle. Nykyään useimmat lastenpsykologit ovat sitä mieltä, että on parempi ottaa huomioon lapsen yksilölliset tarpeet kuin yrittää pakottaa tätä itsenäisyyteen. Lasta ei myöskään voi hemmotella pilalle liialla läheisyydellä tai rakkaudella. Lisäksi lasten on havaittu eroavan suuresti toisistaan siinä, miten taipuvaisia itsenäisyyteen he ovat.

Aivan aluksi lapsi oppii tuntemaan perusluottamusta häntä hoivaavia ihmisiä kohtaan. Hän oppii, miten hänen käytöksensä vaikuttaa ympäristöön ja miten hänen viesteihinsä vastataan. Kun itkevää vauvaa lohdutetaan, hän kokee, että hänestä huolehditaan ja hänen maailmansa on turvallinen. Jos kiintymyksen kohde jättää lapsen viestit jatkuvasti huomiotta tai reagoi niihin toistuvasti ennustamattomalla tavalla, turvallisuuden tunne voi häiriintyä. Luonnollisesti vieläkin pahempaa on, jos henkilö, jonka pitäisi edustaa turvaa, kohdistaa lapseen vihanpurkauksia tai väkivaltaa. Jos ketään muutakaan ei ole, lapsen on tästä huolimatta pakko hakea läheisyyttä ja turvaa henkilöstä, joka on myös uhka. Tällainen varhainen kiintymyssuhde voi aiheuttaa suuria vaikeuksia luottaa ihmisiin myöhemmin elämässä.

Erossaolo hoivaavasta aikuisesta

On luonnollista, että pieni lapsi reagoi joutuessaan eroon hoivaajastaan. Lapsen herkistyminen erossaololle alkaa usein noin 6–8 kuukauden iässä, mutta osa lapsista kokee voimakasta eroahdistusta usean vuoden ajan. Vaikka lyhyt erossaolo kiintymyksen kohteista voi olla lapselle raskasta, se ei ole haitallista, kunhan hänellä on muuten turvallinen ympäristö, jossa hänen hoivan ja kontaktin tarpeensa täytetään. Ei ole mitään näyttöä, että lapsen kiintymyssuhteet kärsisivät esimerkiksi päiväkodin aloituksesta liian varhain tai vuoroasumisesta kahden vanhemman luona. Se kuitenkin tiedetään, että pikkulapselle on hyvin stressaavaa ja ahdistavaa olla erossa kiintymyshahmoistaan, jos erossaoloajat ovat liian pitkiä tai lapsen ympäristö ei ole riittävän turvallinen. Lapset eroavat toisistaan siinä, minkä erossaoloajan he kokevat pitkäksi ja millaisessa ympäristössä he tuntevat olonsa turvalliseksi. Siksi on tärkeää miettiä, mikä toimii juuri omalle lapselle ja kuulostella erityisen tarkkaan, miten lapsi suhtautuu erossaoloon.

Lasten erilaisuus

Lapset reagoivat pienestä pitäen hyvin yksilöllisesti – tämä on taatusti tuttua niille, joilla on useita lapsia. Pikkulapset ovat alusta alkaen erilaisia, aivan kuten me aikuisetkin. Lasten välillä on eroja siinä, mikä tekee heidät levottomiksi, surullisiksi tai vihaisiksi ja mikä on paras tapa lohduttaa heitä. Ystävien hyvät neuvot lasten nukuttamiseen tai viihdyttämiseen vaunuissa eivät siis välttämättä toimikaan omalle vauvalle.
Erilaisilla lapsilla on erilaisia tarpeita: toiset tarvitsevat enemmän rauhoittelua kuin toiset, mikä voi ajoittain olla todella rankkaa. Älä kuitenkaan unohda, että sinulla on todennäköisesti kaikkein parhaat edellytykset tarjota omalle lapsellesi se, mitä juuri hän eniten tarvitsee.

Kun lapsen tarpeita on vaikea tyydyttää

Joskus tuore vanhempi voi päätyä tilanteeseen, jossa kiintymissuhteen muodostaminen omaan lapseen on vaikeaa. Syynä voivat olla esimerkiksi omaan psyykkiseen tai fyysiseen vointiin liittyvät haasteet tai jokin elämäntapahtuma, joka vaatii niin paljon huomiota, että suhde vauvaan kärsii. Jos näin käy, on tärkeää löytää joku, jolle puhua – esimerkiksi mahdollinen puoliso, ystävät, neuvolan terveydenhoitaja tai psykologi. Kun vaikeuksiin saa apua ja tukea, myös suhde lapseen voi parantua. Vauvalle on joka tapauksessa tärkeää voida kiintyä johonkuhun ja saada lohtua kiintymyssuhteesta. Avun pyytäminen on siis parasta sekä vanhemman että lapsen kannalta.

Miten varmistaa, että lapsi kehittää turvallisen kiintymyssuhteen?

Tämä kysymys voi joskus vaivata vanhemman mieltä melkoisesti, koska jokainen haluaa oman lapsensa parasta. Voi olla stressaavaa miettiä, hoitaako lastaan tarpeeksi hyvin tai aiheutuuko lapselle haittaa tulevaisuudessa. Useimmat pikkulasten vanhemmat pohtivat näitä asioita. Tämä ei ole mitenkään outoa, sillä itsensä epäileminen ja huolen kantaminen lapsesta ovat osa vanhemmuutta.

Mutta mitä kiintymyssuhteeseen tulee, useimmat vanhemmat voivat ottaa paljon rennommin kuin ehkä luulisi! Lapsi kiintyy yhteen tai useampaan hänestä huolehtivaan henkilöön aivan itsestään. Kiintymyksen rakentumisprosessi ei ole mikään huojuva korttitalo, joka voisi kaatua yksittäisiin tapahtumiin tai satunnaisiin jaksoihin, jolloin vanhempi ei ehkä ole parhaimmillaan. Pelkästään viettämällä aikaa lapsen kanssa vanhemmat tarjoavat useimmiten aivan tarpeeksi lohtua, turvaa, tukea ja emotionaalista läsnäoloa, jotta lapsi voi luottaa vanhemman olevan tukena myötä- ja vastoinkäymisissä, täyttävän lapsen tarpeet ja tulevan riittävässä määrin apuun, jotta lapsi voi kokea olonsa levolliseksi ja turvalliseksi.

Joskus liiasta keskittymisestä turvallisen kiintymyssuhteen rakentamiseen voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä – levottomasta ja stressaantuneesta vanhemmasta ei nimittäin ole iloa sen paremmin lapselle kuin itselleenkään. Keskity sen sijaan nauttimaan ajasta lapsesi kanssa niin, että voitte iloita toistenne seurasta ja elämästä yhdessä!

Faktantarkistus: Tova Winbladh, laillistettu psykologi