Kiintyminen vauvaan raskausaikana

Haastattelimme psykologi Tova Winbladhia vauvaa koskevista tunteista raskausaikana. Kysyimme, milloin tunteiden odotetaan heräävän ja mikä voi olla syynä, jos niitä ei tulekaan.

Lapselle kiintymyssuhde aikuiseen on tietysti tärkeä jo pelkästään eloonjäännin vuoksi. Mutta mikä saa vanhemmat kiintymään lapseen – vieläpä ennen tämän syntymää? Mistä mekanismeista on kyse, ja onko niillä jokin puhtaasti evoluutioon liittyvä merkitys?

Useimpien vanhempien kiintymyssuhde vauvaan alkaa muodostua raskauden aikana sitä mukaa kun hän kasvaa ja syntymän hetki lähestyy, vaikka he eivät tietenkään ole vielä edes tavanneet häntä. Sama tapahtuu usein myös adoptiolasta odottaville vanhemmille.

Joskus puhutaan raskaudenaikaisesta eli prenataalisesta kiintymyksestä. Tällä tarkoitetaan tunnesidettä, jonka vanhemmat muodostavat syntymättömään lapseen. Lapsen kiintymyssuhde vanhempaan on erilainen, sillä hänelle se on elinehto ja kehittymisen edellytys. Syntymätön lapsi ei vielä voi tuntea kiintymystä, mutta vanhemmat voivat ehdottomasti tuntea läheisyyttä lapseen jo tässä vaiheessa.

Vanhemmat valmistautuvat muutenkin ottamaan lapsen vastaan ja hoivaamaan häntä. On tyypillistä, että oma identiteetti ja käsitys itsestä voivat muuttua hieman, kun lapsen syntymä lähestyy. Olo voi olla tavallista herkempi ja haavoittuvaisempi. Kun tähän yhdistyvät vielä hellyyden tunteet odotettua lasta kohtaan, vanhempi suuntautuu tarjoamaan lapselle hoivaa ja rakkautta, kun tämä syntyy. Nämä ovat ihmiskehon ja -mielen nerokkaita tapoja valmistella vanhempaa tärkeään tehtävään, joka häntä odottaa.

Onko yleistä, että vanhemmalla ei ole vahvoja tunteita syntymätöntä lasta kohtaan?

Suhteen kehittyminen vie aikaa – etenkin, kun toista ei voi edes tavata. Alku- ja keskiraskaudessa on yleistä, ettei vanhemmalla vielä ole erityisiä tunteita itse sikiötä kohtaan, vaikka hän odottaisi jo kovasti tulevaa vanhemmuutta. Loppuraskaudessa kaikki tuntuu entistä enemmän todelta ja lapsi voi jo viestiä liikkeillä. Tällöin valtaosa vanhemmista kokee hellyyttä ja lämpimiä tunteita syntymätöntä lasta kohtaan.

Joskus elämässä kuitenkin tapahtuu raskausaikana paljon muuta, ja huomio keskittyy siihen. Toisaalta tuleva vanhempi voi olla kovin huolissaan tai hänellä voi olla muuten henkisesti rankkaa. Näissä tilanteissa voi käydä niin, että vanhemmalla ei oikein ole tunteita syntymätöntä lasta kohtaan vielä raskauden lopussakaan tai hänellä voi olla jopa negatiivisia tunteita. Joskus voi olla vaikea ajatella lasta yksilönä ennen syntymää ja keskittyminen voi olla ennen kaikkea synnytyksessä. Tämä saattaa haitata tunteiden kehittymistä lasta kohtaan.

Erityisen tunneyhteyden puuttuminen raskauden aikana ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, ettei vanhempi tuntisi mitään lasta kohtaan, kun tämä lopulta syntyy! Maailmassa on paljon vanhempia, joiden tunteet lasta kohtaan ovat heränneet vasta synnytyksen jälkeen, joskus vasta ensimmäisten viikkojen tai kuukausien aikana. Lapsen kannalta tämäkin on oikein hyvä tapa rakentaa kiintymyssuhdetta. Vanhemmuus voi olla täynnä rakkautta ja läsnäoloa, vaikka side ei vielä alussa olisi erityisen luja.

Entä, jos tunteet kohdussa kasvavaa vauvaa kohtaan ovatkin neutraaleja? Voiko omia tunteita valmistella jotenkin?

Tunteet ovat siitä hankalia, että niitä on vaikea ohjata tahdonvoimalla. Voi käydä jopa päinvastoin: mitä enemmän omia tunteita yrittää ohjailla, sitä enemmän ne lukittuvat. Siksi on yleensä turhaa miettiä, miltä nyt pitäisi tuntua ja potea huonoa omaatuntoa, jos omat tunteet eivät vastaa odotuksia. Meidän kaikkien sisäiset psykologiset maailmat ovat erilaisia ja reagoimme kokemuksiin eri tavalla.
Jos siis tulevan vanhemman tunteet lasta kohtaan eivät vielä ole heränneet, hänen voi olla hyvä keskittyä löysäämään vaatimuksia, joita hän on itse asettanut itselleen ja tunteilleen.

Tämän sijasta voi panostaa henkiseen valmistautumiseen tulevaa vanhemmuutta varten. Kun lapsen syntymä lähestyy, elämään on hyvä tehdä tilaa siirtämällä työ ja muut kuormittavat asiat mahdollisuuksien mukaan syrjään. Joskus vanhempi tarvitsee hetken aikaa ilman vaatimuksia ja stressiä voidakseen keskittyä tulevaan suureen tapahtumaan. Jos työ on liian kuormittavaa, se täyttää mielen ja vanhemmasta voi tuntua, ettei hän ole valmis vauvan tuloon. Voi myös olla mukavaa tehdä käytännön valmisteluja vauvaa varten. Ne auttavat vanhempaa kokemaan, että hän on tilanteen tasalla, vaikka syntymä olisi tunnetasolla vaikea ja pelottavakin asia. Vauvan sängyn sijaaminen ja pikkuruisten vaatteiden peseminen voi tehdä kaikesta todellisempaa ja auttaa henkisessä valmistautumisessa.

Lisäksi on valtavan tärkeää puhua omista tunteista jonkun kanssa. Usein puhuminen auttaa tulevaa vanhempaa ymmärtämään, ettei hän ole ainoa, joka tuntee näin. Voi olla todella helpottavaa saada sanoittaa mahdolliset pelkonsa ja huolensa jollekin – puolisolle, ystävälle, omalle vanhemmalle tai ammattilaiselle. Kun asioita pyörittelee mielessään mutta niistä ei puhu, ne voivat kasvaa tarpeettoman suuriksi ja synkiksi. On myös hyvä huomata, että sen murehtiminen, etteivät omat tunteet lasta kohtaan ole tarpeeksi voimakkaita, on itsessään merkki välittämisestä ja orastavasta kiintymyssuhteesta.

Minusta asiaa ei kannata miettiä tämän enempää! Kun vauva syntyy, tilanne korjaantuu useimmiten itsestään niin, että vanhemmissa herää hurja rakkaus lasta kohtaan ja tarve hoivata häntä, joko heti tai lyhyen ajan kuluessa. Kannattaa siis luottaa siihen!

Mikä on oma kokemuksesi, Tova: käynnistyykö toisen vanhemman kiintymisprosessi myöhemmin kuin sen vanhemman, joka kantaa lasta?

Sanoisin, että se vähän riippuu. Mitä enemmän toinen vanhempi osallistuu raskauteen, sitä tasapuolisemmin kummankin vanhemman kiintymyssuhde ja tunneside lapseen kehittyy. On kuitenkin selvää, että päivittäiset fyysiset muistutukset lapsen olemassaolosta antavat raskaana olevalle hieman etumatkaa. Tuleva vanhempi, joka ei ole raskaana, saattaa ehkä olla useamman päivän ajattelematta vauvaa. Siksi hän voi joskus jäädä raskauden aikana hieman odottajasta jälkeen.

Sanoisin kuitenkin, että kun lapsi on syntynyt, tunnesiteen rakentumisen nopeus vaihtelee ennen kaikkea yksilöllisesti. Tämä koskee jokaista vanhempaa, olipa hän ollut raskaana tai ei. Muiden tekijöiden vaikutus on siis suurempi kuin sen, kuka lasta on kantanut.

Onko ensimmäisen ja toisen lapsen välillä eroa siinä, miten helposti vanhemman kiintymys lapseen kehittyy?

Usein me ihmiset suhtaudumme tilanteeseen rennommin ja rauhallisemmin, kun osaamme kuvitella, mitä tapahtuu. Moni uudelleen vanhemmaksi tuleva kokee, että toista lasta odottaessa käy juuri näin. Kun luottaa jo omaan vanhemmuuteensa, tietää miten synnytys ehkä menee ja osaa huolehtia vastasyntyneestä, tieto rauhoittaa usein mieltä. Tämä voi helpottaa tunnesiteen muodostamista syntymättömään lapseen. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki on tuntematonta ja odotukseen liittyy usein huolta, joten vanhemman voi olla vaikeampaa rentoutua ja antaa tunteiden tulla.

Toisaalta voi myös olla niin, että toinen raskaus tuntuu etenevän paljon nopeammin eikä vanhempi ehdi keskittyä syntymättömään lapseen samalla tavoin kuin ensimmäisellä kerralla, koska kädet ovat valmiiksi täynnä pikkulapsiperheen arjen ja ensimmäisen lapsen kanssa. Tämä voi joskus tuntua hieman surulliselta, ja vanhempi saattaa murehtia, ettei ole ehtinyt valmistautua tarpeeksi toisen lapsen tuloon. Yleensä ei kuitenkaan ole mitään syytä huoleen. Kun vauva saapuu, rakkaus ja hoivavietti heräävät kaikesta huolimatta nopeasti – kiintymys on vain itänyt piilossa raskauden ajan.