Lasten kasvatus ja sopuisa arki

Kolmevuotias, joka saa uhmakohtauksen kaupassa, kun isä ei suostu ostamaan karkkia. Kaksivuotias, joka hyppii nauraen sohvalla kielloista huolimatta. Nelivuotias, joka paukauttaa huoneensa oven kiinni ja huutaa, että äiti on IHAN TYHMÄ! Mitä neuvottoman vanhemman pitäisi ajatella ja tehdä? Milloin lapsen on saatava olla lapsi, ja milloin häntä tulisi ojentaa ja nuhdella, jotta hänestä kasvaa kunnon kansalainen? Onko huono asia hemmotella lapsia, vai onko liian ankarasta kurista enemmän haittaa? Mitä pikkulapsilta ylipäätään voi odottaa: tulisiko heidän kuunnella vanhempiaan, vai onko se liikaa vaadittu? Useimmat miettivät näitä kysymyksiä saatuaan lapsia, ja vastauksia on lähes yhtä monenlaisia kuin lapsiakin. Saadaksemme vastauksia ja työkaluja asian lähestymiseen kysyimme asiantuntijaltamme, psykologi Tova Winbladhilta lasten kasvatuksesta ja siitä, mikä on tutkimusten mukaan lapsille hyväksi tai haitaksi. 

Kumpi määrittää, millainen lapsesta kasvaa: perimä vai kasvatus?

Nykyään tiedetään varmuudella, että lapsilla on syntyessään erilaisia temperamentteja – eli perustavanlaatuisia luonne-eroja, jotka vaikuttavat monin tavoin siihen, millainen lapsesta kasvaa ja miten hän elämäänsä elää. Tiedämme myös, että lapsen kasvuympäristö vaikuttaa tämän persoonallisuuteen, valintoihin ja elämäntapaan. Kun lapsi on aivan pieni, vanhemmilla on tietysti suuri vaikutus siihen, miten lapsi voi ja millainen hän on. Sitä mukaa kun hän osallistuu elämään myös kodin ulkopuolella, päiväkodin, koulun, ystävien, vapaa-ajan harrastusten ja muiden vastaavien tekijöiden vaikutus kasvaa. Synnynnäiset ominaisuudet ja kertyneet kokemukset muokkaavat lasta yhdessä. Vanhemman kasvatus ei siis ole ainoa tekijä, joka vaikuttaa lapsen vointiin ja siihen, millainen hänestä tulee.

Onko kasvatuksessa parempi painottaa sääntöjä vai vapautta?

Lasten vapaudesta on keskusteltu pitkään, ja perheiden suhtautumisessa perhe-elämän sääntöihin on suuria eroja. Osa haluaa elää vapaammin ja keskittyy mukautumaan lapsen tarpeisiin, kun taas osa tahtoo, että elämä on ennakoitavampaa ja säännöt kaikille selvillä. Lapsen kannalta kumpikin vaihtoehto toimii! Jotkut lapset kuitenkin reagoivat negatiivisesti siihen, jos elämä on liian jäsentymätöntä ja muuttuvaista ja jotkut puolestaan siihen, jos elämä on liian joustamatonta ja ehdotonta. Sinun haasteesi vanhempana on yrittää tulkita, sopiiko oma kasvatustyylisi juuri sinun lapsellesi – vai onko sitä mukautettava hieman, jotta se vastaa pienen yhteistyökumppanisi yksilöllisiä tarpeita.

Tarkoittaako tämä, että sisaruksia voi olla tarpeen kasvattaa eri tavoin? Eikö tällöin voi käydä niin, että lapsi, jonka elämä on niin sanotusti vähemmän vapaata, kokee kasvatuksen epäoikeudenmukaiseksi?

Rohkenen väittää, että vanhemmat itse asiassa kohtelevat eri lapsia hieman eri tavoin – vaikka he pyrkisivät olevaan täysin oikeudenmukaisia. Herkempää lasta, joka pahoittaa helposti mielensä, nuhdellaan todennäköisesti vähemmän ankarasti hänen tehdessään väärin kuin lasta, joka viis veisaa ei-sanasta. Impulsiivisempaa lasta muistutellaan ja vahditaan vanhempien toimesta hieman enemmän kuin lasta, jonka on itse helppo muistaa, mitä saa ja ei saa tehdä. Lähelle hakeutuva lapsi saa enemmän halauksia kuin mielellään syrjään vetäytyvä lapsi, ja huoleton lapsi saa valitettavasti enemmän hymyjä kuin jatkuvasti vastaan hangoitteleva lapsi. Niin se vain on! Tämä johtuu siitä, että useimmat vanhemmat tunnistavat itse asiassa täysin automaattisesti lapsensa luonteen ja mukauttavat kasvatustaan tämän tarpeisiin.

Toki lapset voivat toisinaan huomata nämä erot ja reagoida niihin. Tällöin on tärkeää tutkiskella itseään ja pohtia, onko oma vanhemmuus ollut liikaa autopilotin varassa. Sillä vaikka lapsia tulisi silloin tällöin kohdeltua hieman eri tavoin, kaikkien sisarusten tulee kokea olevansa yhtä lailla tärkeitä, erityisiä ja ihania vanhempiensa silmissä.

Miten opettaa hyviä käytöstapoja lapsille ja varmistaa, että he oppivat osoittamaan empatiaa ja kohtelemaan muita hyvin?

Tämä on monien vanhempien suurin toive lasten kasvatukselle. Sen onnistumisen kannalta on olennaista, että vanhempi itse harjoittelee osoittamaan lapselle empatiaa ja ymmärrystä ja kohtelemaan tätä hyvin. Joskus vanhempi voi toimia aivan nurinkurisesti: naulita ankaran katseen lapseen, joka on sattunut tönäisemään toista lasta, vaatia vilpitöntä anteeksipyyntöä ja lähettää lapsen yksin huoneeseensa häpeämään. Opettaako tällainen tilanne lapselle empatiaa ja muiden hyvää kohtelua? Tuskin. Sen sijaan lapsi oppii, miltä tuntuu tulla ymmärretyksi väärin ja kohdelluksi huonosti – ja että on OK kohdella muita sillä tavoin, koska vanhempi kohteli häntä niin.

Lasten hyvä ja empaattinen kohtelu on siis yleensä paljon tehokkaampi tapa muovata heistä kilttejä kuin ankara kasvatus. Tietysti kaikkein hyväsydämisimmätkin lapset kaipaavat hieman hiomista. Kukaan ei opi automaattisesti sanomaan kiitos, jakamaan asioita ja puhuttelemaan muita ystävällisesti, vaan vanhempien täytyy opastaa ja kasvattaa lapset tähän. 

Saako lasten kasvatuksessa käyttää lahjuksia tai uhkailua, vai onko tämä haitallista?

Lähes kaikki vanhemmat turvautuvat silloin tällöin uhkailuun tai lahjontaan, kun he yrittävät saada lapsen toimimaan haluamallaan tavalla. Tämä on täysin luonnollista ja voi joskus olla toimiva ja hyvä ratkaisu, jos asioista sovitaan hyvässä yhteistyössä lapsen kanssa ja tämän persoonaa ja tahtoa kunnioittaen. Lasten kasvatus on suurelta osin juuri sitä, että yritämme ohjata lasta tekemään asioita, joita me aikuiset haluamme. Kokeilemme kaikkia mahdollisia keinoja ja yritämme luoda mahdollisimman hyviä tilanteita. Houkuttelemme ja suuntaamme huomiota toisaalle, lahjomme ja uhkailemme, yritämme olla määrätietoisia ja arvovaltaisia, ja koetamme päästä tulokseen leikin, naurun ja kujeiden kautta. Kaikki nämä strategiat ovat hyväksyttäviä, kun niitä sovelletaan kohtuudella ja vaihtelevasti! Useimmiten lapsi tajuaa, mihin vanhempi pyrkii ja ymmärtää ehkä, että tämä tarkoittaa hyvää mutta on hieman turhautunut.

Se, mitä minun mielestäni kannattaa varoa on uhkailu asioilla, joita lapsi pelkää tai jotka tekevät hänen olonsa epämukavaksi. Lasta ei saa uhata hylkäämisellä tai pelottavalla rangaistuksella. On ehdottomasti vältettävä tekemästä lapsen oloa turvattomaksi, vaikka vanhempi olisi kuinka epätoivoinen yrittäessään turhaan saada arkea rullaamaan. Jos huomaa alkaneensa hallita lasta pelolla, uusia voimia ja tukea on yleensä haettava toisilta aikuisilta.

Mitä, jos lapsi vain riitelee ja käyttäytyy koko ajan uhmakkaasti? Onko kasvatuksessa mennyt jotakin pieleen?

Kun pikkulapsen elämä tuntuu milloin mistäkin syystä hankalalta, hän usein osoittaa sen heittäytymällä yhteistyöhaluttomaksi. Joskus tätä kutsutaan uhmakkuudeksi ja ajatellaan, että lapsi kokeilee vanhempien rajoja tai haluaa vain haastaa riitaa. Pikkulapset eivät kuitenkaan ajattele näin monimutkaisesti. Heistä huolehtivien aikuisten suututtaminen ei hyödytä heitä mitenkään. Sen sijaan uhmakkaassa käytöksessä on usein kyse siitä, että lapsen ja aikuisten yhteistyössä on tullut haasteita. Osa näistä haasteista liittyy lähes aina siihen, että lapsi kokee, että hänet ymmärretään väärin tai hänen tarpeitaan ei tyydytetä.

Lapsen haluttomuus tehdä yhteistyötä aikuisten kanssa voi siis olla merkki tarkastella hieman omaa kasvatustyyliä. Vaaditaanko lapselta liikaa? Onko lapselle epäselvää, mitä häneltä odotetaan? Ehkä lapsella on vaikeaa tietyn kehitysvaiheen vuoksi, eikä hän siksi pysty noudattamaan sääntöjä samaan tapaan kuin ennen. Tai kenties lapsi tuntee, että häntä vahditaan liikaa, ja hän olisi valmis ottamaan paljon enemmän vastuuta itsestään kuin hänelle annetaan.

Lapsi voi siis reagoida hyvin erilaisiin asioihin. Niille on kuitenkin yhteistä, että kun lapsi vaikuttaa uhmakkaalta, riidanhaluiselta ja täysin yhteistyöhaluttomalta, aikuisten on mentävä itseensä ja kokeiltava muuttaa suhtautumistaan lapseen. Kun lapsi kokee, että häntä ymmärretään ja hänen tarpeensa tyydytetään, hän haluaa myös tehdä yhteistyötä ja elää sopuisaa arkea vanhempiensa kanssa.

Jotkut lapset oikuttelevat toisia enemmän. Miten vanhempien tulisi suhtautua tähän?

Aivan kuten meillä aikuisillakin, myös lapsilla on hyvin erilaisia luonteita heti alusta saakka. Jotkut sopeutuvat helposti ja ovat tunne-elämältään vakaita yksilöitä, jotka eivät hermostu tai suutu helposti. Toisten luonne on aivan päinvastainen: he reagoivat asioihin nopeasti ja voimakkaasti ja kokevat muiden tahtoon mukautumisen vaikeaksi. Lapsilla, jotka meistä tuntuvat vaikeilta kasvattaa, on usein voimakkaita tunteita ja voimakas tahto. Vaikka vanhempi olisi miten pedagoginen ja taitava kasvattaja, jotkut lapset reagoivat silti ei-sanaan voimakkaan kielteisesti, ja heidän on hankala noudattaa sääntöjä ja totella. Kyse ei ole siitä, että heidät olisi lellitty pilalle! Eikä myöskään siitä, että he olisivat ilkeitä tai itsekkäitä. Kyse on vain siitä, että heidän luonnettaan on vaikeampi säädellä arjessa – tämä on vanhemmille suurempi haaste.

Erityisen voimakastahtoisen ja herkkätunteisen lapsen vanhemman on tärkeää muistaa, ettei lasta tule kohdella liian ankarasti tai rankaista liikaa. Ankarammasta kasvatuksesta on harvoin apua. Se voi päinvastoin saada lapsen tuntemaan olonsa väärinymmärretyksi ja surulliseksi. Sen sijaan on oltava hieman ovela ja löydettävä tavat, jotka toimivat arjessa parhaiten niin lapsen kuin vanhemmankin kannalta. Kun lapsen ja aikuisen suhteessa on paljon rakkautta ja lämpöä, todennäköisyys sovun säilymiseen arjessa on huomattavasti suurempi. Panosta siis mieluummin hyvään tunnelmaan kuin siihen, että lapsi on saatava noudattamaan sääntöjä hinnalla millä hyvänsä.

Arki lasten kanssa on yhtä kaaosta, ihan koko ajan! Mistä saan apua?

Ensinnäkin: et ole ainoa, josta tuntuu siltä! Lapsista huolehtiminen ja heidän kasvattamisensa on monille elämän suurin haaste. Ja se on lähes aina helpompaa ja sujuu paremmin, jos aikuisia on useita auttamassa toisiaan! Siksi on erittäin hyvä asia hakea apua ja tukea, jos vanhemmuus tuntuu uuvuttavalta, aivan liian raskaalta tai kaoottiselta. Sekä lastenneuvolan että sosiaalipalveluiden kautta on saatavana monenlaista tukea: keskusteluapua, kontakti psykologiin, kursseja vanhemmille ja monia muita tukimuotoja. Ota yhteys neuvolaan ja kerro tilanteestasi, niin he osaavat ohjata sinut eteenpäin saamaan oikeanlaista tukea! Myös terveyskeskuksen psykologista, sosiaalityöntekijästä tai -ohjaajasta tai lapsi- ja nuorisopsykiatrian hoitokontaktista voi olla apua.

Lisäksi haluan muistuttaa, että valtavan monet vanhemmat kokevat arjen kaoottiseksi silloin tällöin. Siitä ei ole mitään vaaraa. Useimmissa tapauksissa se tasoittuu itsestään ja helpottaa pian! Useimmille riittää perheen ja ystävien tuki – tärkeää on, että uskaltaa kertoa, jos itsellä on vaikeaa ja pyytää tarvittaessa muita auttamaan ja jakamaan taakkaa. Vanhemmuus on paljon helpompaa yhdessä kuin yksin!